Tuotetieto on nyt Roimasti tärkeämpää!

Kesälomien alla pääsin mukaan mielenkiintoiseen järjestelyyn, jossa tuotetiedonhallintaa vietiin mukaan isompaan kokonaisuuteen. Jo kesän aikana on lamppuja syttynyt monessa paikassa, kun on ymmärretty, mitä hyvä tuotetieto merkitsee varastonhallinnassa,valmistuksenohjauksessa ja IoT:ssä – myyntitoiminnoista puhumattakaan.

Sisälogistiikkaongelmia kymmeniä vuosia ratkaisseet kaverit heräsivät siihen tosiasiaan, että he paikkailevat tuotetietoja logistiikkaprosesseissa (milloin milläkin työkalulla SQL:stä jeesusteippiin), ja olisi mieletön etu, jos niihin ongelmiin puututtaisiin jo yläjuoksulla, kun tieto lähtee liikkeelle.

ERP ratkaisee kaiken?

Toisaalta surullista todeta, kuinka paljon edelleen eri järjestelmät toimivat omissa siiloissaan, omalla datallaan. Isot ERP-toimittajat eivät tätä asiaa ratkaise yhtään paremmin –  ehkä jopa huonommin. Transaktiohin ja konsernin konsolidointiraportointiin kehitetyt järjestelmät käsittelevät liiketoimintaobjekteja ainoastaan em. draivereiden pohjalta. Ne jättävät aukon syvällisempään asiakastiedon käsittelyyn, lattiatason työnohjaukseen tai tällä foorumilla erityisen kiinnostuksen kohteena olevaan tuoteinformaatioon. Jos isot nimeltä mainitsemattomat ERP-toimittajat samalla tekevät täydentävien järjestelmien integroinnin hankalaksi teknisesti tai lisenssipoliittisesti, ei tästä hyödy kukaan – ei ainakaan asiakas.

siilot

Omakin ymmärrys on jo lyhyellä matkalla laajentunut Roimasti ja uusia kolmikirjaimisia lyhenteitä, joita aiemmin en ollut kuullutkaan, on noussut kahvipöytäkeskusteluihin. Yllättäen ERP-scopen ulkopuolelta löytyy paljon erillistoimintoja, joihin tarvitaan omia järjestelmiä – on mommia (MOM), messiä (MES), vemssiä (WMS), ym. mutta yllättäen ja pyytämättä kaikissa järjestelmissä käsitellään tuotetietoa ja se tulee ”jostain” milloin missäkin muodossa, tai jos ei tule, niin naputellaan itse.

Varastopaikka vs. varastointiperuste

Todella mielenkiintoinen havainto on se, että nimikkeen varastopaikka on tyypillinen ERP- attribuutti – tämän kaikki ymmärtävät. Mutta mikään olemassaoleva järjestelmä ei tallenna esimerkiksi varastointiperustetta – eli onko tuote räjähdysherkkä tai helposti syttyvä, mitkä ovat varastointidimensiot, ABC-luokka tai esim myyntiaika. Näitä tietoja tarvitaan, jotta varastologistiikkaa päästään optimoimaan! Varastopaikkaa joudutaan, tai sitä kannattaa, vaihtaa monistakin syistä. Jos esimerkiksi jonkun tuotteen myyntiaika on päättymässä, kannattaa tuote sijoittaa toimituskeskuksessa lähelle lähtöporttia. Joten jos nimikkeestä tiedetään vain varastopaikka, joku joutuu tekemään paljon turhaa työtä uuden varastopaikan määrittelemiseksi.

tuotetietomaster

Olen saarnannut tuotetiedon roolista liimana eri prosessien ja järjestelmien välillä pitkään. On mahtavaa huomata, mikä potentiaali sillä todellisuudessa on! ICT Standard Forumin julkaisema informaatioarkkitehtuurimalli alkaa purra myös käytännössä. Viime aikoina olen jo kuullut julistuksia, että yritysintegraatioon tai järjestelmähankkeeseen mennään data edellä, mikä kuulostaa aika vallankumoukselliselta tietohallintojohtajien suusta kuultuna.

Ja lopuksi Mattia ja Teppoa siteeraten: Kaiken takana on nai… eikun siis…  nimike!

-PDM Preacher

Mainokset

Tehokkaampi tiedolla johtaminen

Otsikon teksti osui silmiini paikallislehteä lukiessa ja aamukahvia juodessa. Kahvi ei mennyt väärään kurkkuun, eikä teksti muutenkaan aiheuttanut suurempaa ahdistusta. Totesin vain itsekseni, että tätähän se teollisuusyrityksen johtamisenkin pitäisi olla joka päivä.

Kärkihankkeet

Otsikon aihe, tiedolla johtaminen, kuuluu yhtenä osa-alueena nykyhallituksen kärkihankkeisiin, mutta on ollut poliitikkojen agendalla jo muutamia vuosia. Erikseen mainittuna toisena kehityskohteena hallituksella on massadatan toimintaohjelma. Toivotan hallitukselle onnistumista näissä asioissa, koska taloudellinen tilanne Suomessa vaatii enenevässä määrin todellisen tiedon tehokkaampaa käsittelyä ja sen avulla johtamista.

Suomalaisissa yrityksissä, jotka kamppailevat kovenevan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun pyörteissä, on tarve saada tehokkaammin todellista tietoa tuotteiden kannattavuudesta ja yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Yritykset ovat tilanteessa, jossa datan määrä lisääntyy. Yritysten laajentuessa tuote- ja nimikemäärät sekä transaktioiden määrä kasvaa vaatien yhä tehokkaampia välineitä, jolla varmistetaan tiedonkäsittelyn riittävä tehokkuus.

Tähän voidaan vaikuttaa osaltaan sillä, että yrityksen Master Data on kunnossa.

Mikäli tuotetiedot eivät ole kunnossa ja tasolla, jolla yrityksen johto saa kuukausittain selkeän tilanneanalyysin siitä, miten tuotteet markkinoilla menestyvät, ei mahdollisuuksia nopeisiin päätöksiin ja muutoksiin ole.

Kannattavuustiedon saanti tuote- tai tuoteperhetasolla antaa mahdollisuuden vaikuttaa nopeasti tilanteeseen. Mikäli päätöksiä ei saada tehtyä ajoissa, ovat lopputuloksena ongelmat, jotka vaikuttavat pahimmassa tapauksessa yrityksen omistajiin, työntekijöihin ja yhteiskuntaan negatiivisesti.

Asiakaskannattavuus ohjaa

Tuotetietojen lisäksi yrityksen asiakas- ja toimittajatiedot ovat avainasemassa tehokkaassa johtamisessa. Asiakaskannattavuuden seuranta auttaa panostamaan oikeaan asiakasryhmään. Toimittajien määrän ja ostovolyymin analysointi mahdollistaa osaltaan säästöt, joihin voidaan päästä hankintoja yhdistämällä ja toimittajamäärää pienentämällä.

Voidaan siis todeta, että hallituksen kärkihankkeet ovat samat kuin yritysten toiminnan- ja prosessien kehityshankkeet. Näin teoriassa. Nostetaan siis jalka jarrulta ja panostetaan prosessi-, informaatio- ja järjestelmäkehitykseen entistä enemmän.

– Guardian of the data

Digitalisoinnin pullonkaulat

Olen viime aikoina päässyt tutustumaan syvällisemmin tuotetiedonhallintaan kaupallisissa – sekä inbound että outbound – prosesseissa. (Tuotteellahan on tyypillisesti kolme toisistaan riippumatonta elinkaarta – tuotteen synnyttämiseen liittyvä elikaari, jota tyypillisesti PDM/PLM-järjestelmillä ratkaistaan, sitten on tämä kaupallinen elinkaari, jossa tuotetta ostetaan ja myydään, sekä viimeisenä tuotteen käytönaikainen elinkaari, johon kohdistuu huolto ja palvelutapahtumia). No nyt siis keskitytään kaupalliseen vaiheeseen. Markkinatalouden kannalta tämä on tietysti kaikkein kiinnostavin vaihe – siinähän syntyy kaupallista transaktiota, jolla koko kansantalous pyörii. E-business käsitteenä syntyi vuosituhannen vaihteessa, ja siitä lähtien näitä kaupallisia transaktioita ollaan paremmalla ja huonommalla menestyksellä automatisoitu, sähköistetty tai digitalisoitu, miksi sitä nyt milloinkin on haluttu kutsua. Raha liikkuu sähköisesti ja jopa enenevässä määrin virtuaalisesti. Laskujen lähetys ja hyväksyntä on digitalisoitu jo kattavasti. Ostolaskut tulevat ostajien ja tilausehdotusten tekijöille ennalta määritellyn workflown mukaisesti ja kiertonopeus paranee. Prosessissa vaan on yksi mutta; laskujen sisällön validointi.

Mitä löytyy laskuriviltä?

Mitä niillä laskuriveillä yleensä on? No yllätys, yllätys, pääsääntöisesti tuotteita ja nimikkeitä. Ne ovat kuitenkin laskuilla pelkästään tekstirivejä, joiden validointiin ei ole mitään automatiikkaa. Pahimmillaan (tai parhaimmillaan) kuvaus on 40 merkkiä pitkä, joka on satunnaisesti lyhennetty toimittajan järjestelmästä – ole nyt sitten varma, että laskulla on juuri ne tuotteet, joita olit aikonut ostaa.

Excel rules…

Tätä ongelmaa on yritetty parantaa kehittämällä katalogipohjaista ostoa, jossa myyjä ja ostaja sopivat, millä tarjoomalla kauppaa käydään ja millä hinnoilla. Kun set-up saadaan kuntoon myyjän ja ostajan välillä, homma rokkaa ihan mukavasti. Ongelmakohta siirtyy nyt myyjien eli toimittajen puolelle. Sähköisiä ostojärjestelmiä on markkinoilla useita ja kaikki haluavat tuotetiedot tietysti oman mallinsa mukaisesti. Pieni toimittaja joutuu mahdollisesti tuottamaan omasta tarjoomastaan kymmeniä erilaisia Excel-tiedostoja, joiden ylläpitäminen hintapäivitysten osalta on helposti tekemätön paikka. Kun ostajayritys vaihtaa ostojärjestelmänsä, joutuu koko toimittajaketju päivittämään Excel-kataloginsa uuteen formaattiin. Lopputulos on tietysti se, että niitä sähköisiä katalogeja ei ole saatavilla ja osto tapahtuu kuten ennenkin – ainahan ne ostolaskut voidaan skannata ja hyväksyä sähköisesti.

Rikkaat tuotetiedot framille

Koska markkina pitää huolen siitä, että erilaisia ERP- ja sähköisen kaupankäynnin järjestelmiä tulee olemaan, on tähän väliin syntynyt palveluntarjoajia, integraattoreita, jotka konvertoivat transaktiotiedot järjestelmien välillä. Ongelma tässä on se, että nämä ovat tyypillisesti point-to-point -ratkaisuja. Tämän päivän tarve kuitenkin on, että ostajalle on tarjolla ”kaikki maailman tuotteet”, joita hän voi vertailla ominaisuuksien ja hintojen perusteella. Kun jokin tuote, tuoteryhmä tai toimittajan tarjooma kiinnostaa, ostaja voi käynnistää sopimusneuvottelut ja lopputuloksena syntyy sopimus määritellystä katalogista hintoineen omaan ostojärjestelmään. Jotta eri toimittajat voisivat päästä mukaan ekosysteemiin, pitää tuotetiedon julkaisukynnyksen olla erittäin matala. Tämän jälkeen alkaa normaali markkinatalous purra. Toimittajan on pakko rikastaa tuotetietoaan, jotta se päätyy ostajien näkyville ja lopputuloksena kaikki hyötyvät – ostaja tietää mitä ostaa, kuluttaja tietää mitä saa ja myyjä myy sitä mitä ostetaan.
Tällä saarnalla 2015 käyntiin.

-PDM Preacher

Teollinen internet, Industry 4.0 – so?

Sain taas kunnian tavata useita asiakkaitamme vuotuisessa Asiakaspäivässämme. Päivän alusti värikkäästi Fimecc Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala aiheella ”Digitalisoiti haastaa konepajat”. Esityksestä nousi monta pointtia, jotka herättivät vielä iltaohjelmassakin jatkunutta kiihkeää keskustelua. Päällimmäisenä ajatuksena oli kuitenkin tietty hämmennys siitä, että mitä uutta ja ihmeellistä tässä neljännessä teollisessa vallankumouksessa nyt on, ja onko se vallankumous, joka on alkanut yhtäkkiä?

Metso, Konecranes, Ponsse, Valtra, Rocla ym. suomalaiset konepajat ja monet heidän ulkomaiset kilpailijansa ovat toteuttaneet koneiden etävalvontaa jo parhaimmillaan 25 vuotta. Pilvipalvelut ovat tulleet luonnolliseksi osaksi elämäämme, maailma globalisoituu ja tuotteet muuttuvat älykkäämmiksi ihan ilman, että keksitään asialle seksikäs termi, jonka ympärillä konsultit voivat rahastaa. Tänä päivänä yritykset saavatkin päivittäin soittoja, joissa kysytään: ”Onko teillä jo teollinen internet strategia? Ai ei ole, no me teemme teille syystarjouksena 9.999€.”

Hypetyksen takana myös asiaa

Jälleen kerran itse asia hypetettävän käsitteen takana on hyvä ja tärkeä. Kukaan ei kyseenalaista saatavaa hyötyä, jos koneet ja laitteet alkavat kertoa itse hyvissä ajoin huonosta olostaan. Kuinka paljon maapallon olo paraneekaan, kun ei tarvitse lähettää huoltomiehiä toiselle puolelle maailmaa, vaan huoltotoimet voidaan tehdä etänä. Miten paljon säästetään proto- ja susiosissa, kun tuotteet voidaan valmistusprosesseja myöten simuloida digitaalisesti. Kuinka paljon kuljetus- ja varastointikustannuksissa säästetään, kun tuotteet voidaan tulostaa tarpeen mukaan lähellä käyttökohdetta. Mutta omasta mielestäni nuo kaikki ovat aivan luonnollista kehitystä IT-  ja tietoliikenneinfran kehitymisen seurauksena.

Erilaiset tulevaisuuden tutkijat yrittävät ennustaa, mikä on se iso juttu tulevaisuudessa, onko se tämä ”Internet of Things” vai jotain muuta. Oheisesta linkistä avautuvassa videossa futurologisti Ray Hammond yrittää avata tulevaisuuden verhoa saaden aikaan katsojissa yleisen hyminän, että ”ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden :)”

robots

PLM:n rooli teollisessa internetissä

Näin PDM-ihmisenä minulta kysytään usein, mikä on PDM/PLM-toimittajan strategia teollisessa internetissä. Nostaisin esiin ainakin sen fundamentin, josta myös Harri Kulmala oli huolissaan. Ero saksalaisen teollisuuden ja suomalaisen teollisuuden välillä on se, että Suomessa on paljon yrityksiä, joilla ei ole omaa tuotetta. Miten ihmeessä voidaan integroida teollisen internetin edellyttämää asiaa tai älykkyyttä jos ei ole OMAA TUOTETTA? Eli aivan yksinkertaisesti PDM – tuotetiedon ja sen elinkaaren hallinta – on koko teollisen internetin perusta. Ei siihen sen fiksumpaa strategiaa tarvita.

Toinen asia, joka nousi yhteisenä kaikkien Asiakaspäivään osallistuneiden ja esiintyjien tarinoissa, oli tuska hyödyntää olemassa olevaa ja vanhaa, eri tietojärjestelmissä makaavaa dataa, uusissa sovelluksissa. Datamigraatiot ja -rikastukset ovat edelleen pullonkaulana uusien, tehokkuutta lisäävien sovellusten hyödyntämisessä. Nimike- ja tuotetiedon laadun merkitys kasvaa entisestään, mitä sähköisemmäksi maailma muuttuu… no nyt alan jo toistamaan itseäni.
Tässä voisikin lopettaa saarnan toivotukseen:

PITÄKÄÄ DATASTANNE HUOLTA!

PDM Preacher

Vaaleanpunaisia omenia

Peter Benson heitti ECCMA:n kesäkuun uutiskirjeessä mielenkiintoisen esimerkin hierarkisten luokittelujen ongelmista. Vaikka yritykset orjallisesti noudattaisivat UNSPSC – luokittelua tai jotain muuta standardia, joka pohjautuu hierarkisuuteen, törmätään vääjäämättä jossain vaiheessa hankaluuksiin. Sama nimike näyttäisi yksiselitteisesti kuuluvan useampaan luokkaan.

Peterin esimerkki oli omenat – ei se puhelimiakin valmistava IT-yritys, vaan tämä ihmiskunnan historiassa merkittävää roolia näytellyt hedelmä, jota Aatami ja Eeva maistelivat ja joka Newtonin päähän pudotessaan mullisti käsityksen maailmankaikkeudesta.  Siis ruokakaupan hyllyiltä löytyvä tuote ”Pink Lady® apple”, joka on UNSPSC luokittelussa määritelty kahdeksaan (8) eri luokkaan:

Pink lady apple UNSPSC luokat

Pink lady apple UNSPSC luokat

Tuon omena-esimerkin voi käydä lukemassa originaalina täältä, hyvä tarina: ECCMA June Newsletter

Esimerkki on loistava siinä mielessä, että siinä esiintyy lähes kaikki tyypilliset nimikeluokittelussa tehtävät virheet. Ensinnäkin Pink Lady® on rekisteröity tavaramerkki – siis brandi. Sitä ei kannata sotkea esimerkiksi termiin, joista muodostuu yrityksen sanasto.

Viime aikoina olemme tehneet useampia sanastoprojekteja, joissa brandi-nimien ohella on tullut vastaan erilaisia apusanoja, kuten ylä, ala, taka, sivu, oikea, vasen. Pahimmillaan sanastossa on termejä tyyliin: ”1. vasen tukivarsi”, ”2. vasen tukivarsi”, ”3. oikea tukivarsi” … Tämä generoi tietysti kielenkääntäjälle töitä, kun kaikki variaatiot käännetään jopa kymmenille kielille.

Loputon suo

Omena-esimerkissä luokittelutekijöihin on lisäksi sotkettu viljelysmenetelmä sekä jälkiprosessointi, joka johtaa siis jäädytettyihin orgaanisesti viljeltyihin omeniin sekä jäädytettyihin muuten vaan viljeltyihin omenoihin. Koska ryhmä ei vielä kerro, onko omenat jäädytetty kokonaisina, viipaloituina vai murskattuina tarvitsemme todennäköisesti vielä lisää ryhmiä. Tällä mallilla suo on loputon. Konepajamaailmassa tyypillisin luokittelusynti on sekoittaa nimikkeen käyttökohde ja funktio – siis esim. KIINNITYSLAIPPA vs. MOOTTORIN KIINNITYSLAIPPA, KYTKIMEN KIINNTYSLAIPPA, NOSTURIN NH15 KIINNITYSLAIPPA jne

Hierarkisuus sinänsä on erittäin ymmärrettävää, koska ihmiset ja varsinkin me insinöörit olemme tottuneet jäsentämään asioita hierarkisesti. Tietojärjestelmät eivät hierarkisuutta tarvitse, joten näin tietointensiivisenä aikana olisi hyvä yhdistää nämä molemmat asiat. Tietomallin luonnissa siis pyritään välttämään kiinteitä hierarkioita, jottei synny duplikaatteja, mutta käyttäjälle pitäisi pystyä asiat tuomaan tarpeen mukaan erilaisten näkymien ja polkujen kautta.

ISO 8000 mukainen kuvaus

ISO 8000 mukainen kuvaus

Tässä hypätään nyt hieman idealistiselle puolelle. Koko nimikkeistön attributisointi kyseiseen tasoon on monelle yritykselle tekemätön paikka. Tietotekniset työkalut ja algoritmit kyllä työssä auttavat mutta puhutaan joka tapauksessa megalomaanisesta työmäärästä, jos nimikemäärä on satoja tuhansia.

Suunta kyllä kannattaa pitää mielessä ja aloittaa esimerkiksi myytävistä omista tuotteista, toimittajat nimittäin vastaavat ostokomponenttien jalostamisesta, mikäli haluavat niitä myydä 😉

PS: En siis mitenkään halua kyseenalaistaa UNSPCS-luokittelun käyttämistä – päinvastoin, mutta sitä kannattaa käyttää omiin tarpeisiin järkevästi soveltaen.

Tässä kesäkuun saarna. Eiköhän lähdetä nauttimaan kotimaisista, UNSPSC-vapaista, kirkkaan punaisista mansikoista.

-PDM Preacher

Nimikkeisiin tutustumista

Aloitin alkuvuodesta diplomityötäni. Painin algoritmien parissa ja yritän viilata niitä tunnistamaan duplikaatteja nimikeaineistosta.

Tuotetiedon maailma oli vielä tammikuussa aika etäinen. Koneinsinööritausta auttoi ymmärtämään suunnittelijoiden ongelmia ja kappaletavarateollisuuden arkea, mutta rehellisesti sanoen olin silti melko pihalla.

Tähänkin blogiin kirjoittaneilta konkareilta sain evästystä ja pian opin hahmottamaan, että kuralle päästetyt ydintietot kyykyttävät paremmankin bisneksen. Tuplanimike on vihoviimeinen riiviö ja niiden kesyttäminen on hyvinkin rahanarvoista puuhaa.

Silmiä avasi viimeistään se, kun vajaan vuoden ikäisestä Daman raportista luin huonon datan kustantavan suomalaisyrityksille noin kymmenen miljardia euroa vuositasolla. Tässä on toki mukana kaikki muukin kuin nimiketieto, mutta summa kuulosti silti häkellyttävän suurelta. Miljardiluokan hukka kannustaa tekemään omaa projektia sillä kunnianhimolla, millä siihen alun alkaenkin lähdin: teemme yhdessä tärkeää asiaa. En pysty opinnäytteessäni ratkaisemaan kuin pienen nurkan jostakin yksittäisestä osaongelmasta, mutta vähäinenkin työntöapu tuon summan selättämisessä on taatusti tervetullutta.

Ihmisen sanotaan ymmärtävän korkeintaan sellaisia rahamääriä, joita omassa taloudessa pyörii kuukausitasolla. Noin suuren rahareiän hahmottamiseen on pakko etsiä vertailukohtia jostain muusta kuin omasta taloudesta. Arjesta ei löydy moisille määrille konkretiaa.

Seitsemän miljardia litraa rasvatonta maitojuomaa. Miljoona tonnia irtokarkkeja. Reilun puolen miljoonan vuoden polttoaineet.

Ymmärtämiseen pitää hakea tukea nasevammista numeroista.

Himaselta voitaisiin ostaa vuoden jokaisena arkipäivänä viitisenkymmentä Sinistä kirjaa ja silti jäisi miljardi euroa pahan päivän varalle. Telakkayhtiö STX:lle myönnetyt TUI-risteilijätuet pystyttäisiin maksamaan lähes vuoden jokaisena päivänä täysmittaisina.

Yksi samankin suuruusluokan vertailukohta löytyy. Kestävyysvaje, eli valtiotaloudessa turpiin tuleva summa on samalla hehtaarilla. Toki tasavalta käyttää eri kukkaroa kuin bisnesmaailma, mutta vertailu tuntuu silti puhuttelevalta. Riemurinnoin paukuttelemme henkseleitä yhtenä maailman kilpailukykyisimmistä maista, mutta kuitenkin samaan aikaan kaadamme rahaa saavitolkulla viemäriin.

finopoly

Ihan sama vertaako summaa YLE-veroon, EU-maksuihin, Siniseen kirjaan tai hevosenlihakohun tuomiin PR-menetyksiin elintarviketeollisuudessa – summa on ja pysyy valtavana. Sen merkitys Suomen kilpailukyvyn kyykyttäjänä on lähes pelottavan suuri.

Puuttuuko meiltä työkaluja, tekijöitä vai tahtoa? Vai mistä homma kiikastaa?

Kuten totesin, tulen ydintietojen maailmaan ummikkona ja esitän enemmän kysymyksiä ja arvauksia kuin viisauksia. Tässä arvaisin, että teollisuutta riivaa sama kommunikaatio-ongelma kuin monessa muussakin yhteydessä: ne, joilla on valta päättää, eivät ymmärrä ongelmaa ja ongelman näkevät taas eivät pysty tekemään asialle tarpeeksi.

Koulupojan arvailu voi mennä pieleen, mutta lukijakunnan kollektiivinen kokemus on kattava. Kommentoikaa ja jakakaa ajatuksenne – haluan ymmärtää ongelman syitä paremmin.

Ymmärryksen karttumista odotellessa käärin hihat ja palaan algoritmien pariin. Näissä talkoissa se on paras panos minkä osaan antaa.

Data is Truth

ECCMA:n puheenjohtaja Peter Benson totesi keynote-puheessaan asiakaspäivillämme, että noin neljä vuotta sitten alkoi maailma kääntyä. Todennäköisesti triggerinä ei ollut Obaman valinta ensimmäistä kertaa USA:n presidentiksi, vaan Lehman Brothersin romahdus, joka havahdutti miettimään montaa asiaa uudelleen. Siihen saakka DATA tyypillisesti edusti dokumentaatiota olemassa olevasta tilanteesta, ja nyt DATA on todellisuus – Information is Power, Data is Truth.

Datan merkitys totuutena näkyy monessa paikassa. Joskus – yleensä useimmin – myös negatiivisena ja koomisena. Koska samaa dataa käsitellään ja ylläpidetään useissa järjestelmissä, on suuri todennäköisyys sille, että datan hyödyntäjä saa käsiinsä aina väärää tietoa. Monella on varmasti omakohtaisia kokemuksia esimerkiksi terveydenhuollon alalta, koska meiltä puuttuu keskitetty potilasrekisteri. Onneksi kuitenkin verottaja tietää kaiken sinusta. Business-maailmassa törmätään yhä useammin kuvan kaltaisiin tilanteisiin.

Säästäminen ei ole seksikästä

Kaikesta huolimatta motiivi nimikedatan standardisointiin on lähtenyt alun perin jenkkien puolustusteollisuuden kustannussäästötarpeista. Kun saadaan parempi läpinäkyvyys sille mitä ollaan ostamassa, voidaan ostokustannuksissa säästää yksinkertaisesti vertailemalla eri tuotteita todellisten ja käyttötarpeeseen liittyvien ominaisuuksien suhteen. Säästäminen Cut Costs ei ole ainakaan jenkeissä koskaan ollut seksikästä, mutta ostotransaktiolla on aina toinenkin puoli. Jos tuote erottautuu hyvin erilaisissa Google-hauissa informaatiosisällöllään, sitä todennäköisesti myydään enemmän – More Sales.

Tuotteiden valmistajien on hyvä muistaa, että lain mukaan heillä on velvollisuus toimittaa asiakkaille tai asiakkaiden asiakkaille kaikki riittävä tieto tuotteesta, jotta sitä voidaan käyttää turvallisesti. Jos tiedon tuottaminen asiakkaiden kyselyihin on hankalaa ja aikaa vievää, palaa valmistajalla tiedon keräämiseen aivan turhaan resursseja – Save Resources.

Nimike yhteinen kieli

Bensonin mukaan sähköiset kyselyt tuotteiden tiedoista ovat lisääntyneet merkittävästi aivan viime aikoina ja vauhti vain kiihtyy. ISO 8000 ja ISO 22745 määrittelevät kuinka kysely tehdään ja kuinka siihen pitää vastata. Periaate on yksinkertaisuudessaan se, että sinun pitää tietää tarkasti mitä tietoa haluat. Jos saat asiakkaalta pyynnön: ”Lähetä minulle kaikki tuotetieto”, siihen ei tarvitse reagoida mitenkään. Mutta jos kysymys tulee muodossa: ”Kerro toimittamasi hydrauliventtiilin käyttölämpötila-alue”, siihen on parempi vastata. Kyseiset kysymykset alkavat jatkossa tulla XML-muodossa ja nyt on oiva aika alkaa kehittää valmiuksia myös sähköisiin vastauksiin.

Datan merkitys liiketoiminnalle saa johdon huomion vasta kun vaatimukset tulevat viranomaisilta. No hyvä uutinen data-evankelistoille yrityksissä on se, että viranomaisvaatimukset eivät ainakaan tulevaisuudessa vähene. Euroopassa tullaan vielä hieman perässä esimerkiksi SOX-vaatimuksia, jotka jenkeissä talous-datan osalta vievät talousjohtajat suoraan linnaan, mikäli tiedot eivät ole oikein. Ympäristön suojelun nimissä on jo tänään tuotteissa raportoitava vaarallisten aineiden osuudet, jotka luonnollisesti kuuluvat nimikkeen perustietoihin. Datan merkityksen tärkeyttä liiketoiminnalle kuvastaa se, että jenkeissä on alkanut yleistyä johtoryhmätason vastuu; CDO, Chief Data Officer, joka siis ei ole funktio tietohallinnossa, joka hienosta nimestään huolimatta keskittyy informaatiotekniikkaan.

Älä pelkää

Peter Benson on toiminut nimikedatan standardisoinnin puolesta 30 vuotta. Kun häneltä kysyttiin mikä on suurin syy siihen, että data on edelleen kuralla lähes joka yrityksessä, eikä siihen puututa vaikka kaikki sen myöntää, vastaus oli PELKO. Ihmiset pelkäävät, mitä kaikkea sieltä paljastuu, kun dataa aletaan penkoa ja siivota. Syyllistetäänkö heitä siitä, että tiedot ovat väärin tai puutteellisia? Saavatko he kenkää, tai joutuvatko maksamaan korvauksia siitä, että ovat olleet vastuussa legacy datan tuottamisesta? Ammutaanko viestintuoja?

No todellisuudessa ei ammuta. Kaikilla on data kuralla. Se joka saa sen ensimmäisenä kuntoon, on voittaja.

Kisa alkakoon.

– PDM Preacher