Mistä tuote alkaa?

Törmäsin taannoin erääseen konsulttiin, joka oli tekemässä asiakkaalleen määritystä, miten tuotteen elinkaaren aikaiset kustannukset ja tuotot pitäisi laskea. Tämähän on asia, joka kaikkia tietysti kiinnostaisi – mikä on tuotteen kannattavuus koko sen elinkaaren aikana?

Yllättäen ja pyytämättä

Siinä sparratessa törmättiin aika nopeasti kysymykseen, tiedämmekö me milloin tuotteen elinkaari alkaa. Väittäisin, että erittäin harvoin tehdään yksiselitteistä päätöstä, että nyt aloitetaan uuden tuotteen suunnittelu ja tästä alkaa tuotekehityskustannukset juosta. Useimmiten tuote-/tuotteistuspäätös syntyy vähitellen ja asiakkaiden kanssa tehty protoilu tai todellinen toimitusprojekti ”liukuu” tuotteeksi yllättäen ja pyytämättä. Varsinkin nykyään vallalla oleva kokeilukulttuuri vie tällaista perinteistä tuotekannattavuuslaskentakulttuuria hieman eri polulle.

Nokian kulta-aikana siellä toimittiin näin: Perustettiin tuoteprojekti, joka hoiti uuden tuotteen suunnittelun, valmistuksen ramp-upin, markkinoinnin jne. alusta loppuun. Näin pystyttiin yksiselitteisesti raportoimaan tuotekohtainen kannattavuus. Se, että tuoteprojektit saivat itsenäisesti päättää tuotteesta,  käytettävästä teknologiasta ja komponenteista, palveli hyvin tuotteen elinkaarenhallintaan liittyvää raportointia. Mutta: syntyikö yritykselle hyvä tuoteportfolio, joka reagoi nopeasti ja joustavasti markkinoiden vaatimuksiin? Tähän kysymykseen on nyt vuosien jälkeen saatu vastaus.

Tuote vs. tuotealusta

Nykyään puhutaan paljon tuotealustoista, tuotearkkitehtuurista ja tuoteportfolioista. Tässä yhteydessä käytetään aina esimerkkinä VAG-konsernia (hyvä esimerkki edelleen, riippumatta luovasta päästömittausteknologiasta). Scoda Octavian tietyn mallin elinkaari pystytään todennäköisesti määrittämään tarkasti, mutta pitääkö kannattavuutta tarkasteltaessa ottaa huomioon itse tuotealustaan tehdyt investoinnit? Mikä on oikea taso kertoa Yhtiön omistajille, oliko ko. tuote meille kannattava vai ei? No, ehkä tämä on hieman epärelevantti asia meille Suomessa, koska tällä tasolla tuotteita tekeviä yrityksiä on meillä vain kourallinen.

Auto vai pyörillä kulkeva ajoneuvo

Ketterien menetelmien kautta tullut käsite MVP – Minimum Viable Product – tuo vielä uuden haasteen koko tuote-käsitteelle. Kuvan esimerkissä tehdään perinteisesti auto, joka on helposti ymmärrettävä tuote, jonka aikaansaamiseksi on projektisuunnitelma ja -budjetti. Elinkaari on helppo määrittää. Toisessa esimerkissä tehdään pyörillä kulkevaa kulkuneuvoa. Jos halutaan takaisinpäin selvittää tuotekustannukset, niin seurataanko skeitti-laudan vai auton kustannuksia, ja ketä se oikeastaan kiinnostaa, jos heti rullalaudasta saakka tekeminen on ollut kannattavaa.

mvp

PLM Rules

Meillä suurin osa tuotteista syntyy siis liukumalla yhden tai useamman asiakasprojektin tuotoksena. Koska kukaan ei välttämättä tiedä – lähtiessään tarjoamaan asiakkaan ongelmaan ratkaisua – tuleeko tästä tuote vai ei, kannattaa jo ensimmäisetkin projektit toteuttaa tuotemaisesti niin, että osat nimikkeellistetään, otetaan revisiohallinta käyttöön, jolloin huomoidaan mahdollinen uudelleenkäyttö… kerroinko jo, että toimitusprojektitkin kannattaa dokumentoida PLM-järjestelmään….

-PDM Preacher

 

Kasvumoottorin ytimessä tuote!

Kuuntelin – kerrankin ilolla –  valtionhallinnon masinoiman kehityshankkeen lopputuotoksia ICT Goes Industry -seminaarissa. Kun Pekka Himanen aikoinaan aiheutti ennemminkin hämmennystä kuuluisan tutkimuksensa julkistuksessa, tämän toisen Pekan, eli Ala-Pietilän, vetämän kansallisen kilpailukykyhankkeen lopputuotokset olivat sulaa hunajaa PDM Preacherille. Pekka Ala-Pietilän ICT 2015 -konsortion esityksen jo kolmannen kalvon otsikko oli: Kasvumoottorin ytimessä tuote – WAU!

Asiakas vs. tuote

Olen yrittänyt tätä asiaa lobata Teknologiateollisuus ry:n johtoon, Tekesille ym. vaikutusvaltaisille foorumeille, mutta palaute on yleensä ollut luokkaa: ”eikö se asiakas nyt kuitenkin ole tärkein”. Jos aletaan kilpailla tärkeysasteella asiakkaan ja tuotteen välillä, ollaan perinteisessä omena vs. päärynä –dilemmassa, joka ei johda mihinkään. Ala-Pietilän porukka on oivaltanut asian ytimen. Ko. kolmannen kalvon varsinaiset bulletinit ovat seuraavat:

  • Viime kädessä kasvu syntyy Suomessa toimivien yritysten tuotteiden kilpailukyvystä
  • Digitaalisuuden myötä tuotteen lisäarvosta kasvava osa tulee palvelumuodossa
  • Suomelle kyky soveltaa ICT:tä muita tehokkaammin avaa tien uudistumiseen ja kasvuun

… siis tuote

Olen saarnannut aiemminkin (ja usein) tästä elinkeinoelämäämme vaivaavasta perusongelmasta. Noin puolet PK-teollisuudestamme koostuu alihankkijayrityksistä, joilla ei ole lainkaan omia tuotteita. Siis tuotetta, joka toimii kaiken IoT/digitalisaatio/teollinen internet -liiketoiminnan alustana. Miten ihmeessä valtiovalta kuvittelee, että Suomi lähtee teollisen internetin edelläkävijäksi kun tämä ydin puuttuu kokonaan?

ICT 2015 -esitys pitää sisällään neljä kriittistä polkua, joilla Suomi lähtee liikkeelle:

kriittiset polut

Minun pointtini on se, että koko tarina on täysin epärelevantti puolelle suomalaisista yrityksistä. Edellisessä blogissani 5% vai 900% otin kantaa siihen, että ellei näitä vallankumouksia tehdä hallitusti, kannattaa miettiä mitä tapahtuu niille, joiden tehtäviä ei enää tarvita. Hyväksytäänkö siis, että ne 24000++ työntekijää, jotka toimivat alihankkijoina kone- ja metalliteollisuudessa ja joilla on hyvää osaamista, unohdetaan kokonaan ja annetaan yhteiskunnan (veronmaksajien) hoitaa työttömät. Vai pitäisikö lähteä kehittämään ”kasvumoottorin ytimen” kehitysohjelmaa, eli miten saada tuote-kulttuuri noihin yrityksiin. Ilman sitä kun ei tapahdu mitään muutakaan kehitystä.

Mikä ihme siinä on, että kansainvälistymisavustuksia saa joka luukulta, erilaisiin teknologiatutkimuksiin löytyy julkista rahoitusta, mutta tuotekulttuurin kehittäminen tuntuu olevan tabu, johon kukaan ei uskalla tarttua.

Siitä vallitsee konsensus, että yrityksen liiketoiminta perustuu lisäarvon tuottamiseen asiakkailleen. Mutta sitä ymmärtää harva, että kannattavasti ja skaalautuvasti lisäarvoa voi tuottaa ainoastaan tuotteiden avulla. Minusta todellinen ja kantava missio Suomelle, jota kannattaisi julkisesti tukea olisi: ”Alihankkijayritykset omien tuotteiden osaajiksi”.

Eiköhän tehdä vuodesta 2016 vihdoin tuotehallinnan kehitysvuosi!

-PDM Preacher