Mistä tuote alkaa?

Törmäsin taannoin erääseen konsulttiin, joka oli tekemässä asiakkaalleen määritystä, miten tuotteen elinkaaren aikaiset kustannukset ja tuotot pitäisi laskea. Tämähän on asia, joka kaikkia tietysti kiinnostaisi – mikä on tuotteen kannattavuus koko sen elinkaaren aikana?

Yllättäen ja pyytämättä

Siinä sparratessa törmättiin aika nopeasti kysymykseen, tiedämmekö me milloin tuotteen elinkaari alkaa. Väittäisin, että erittäin harvoin tehdään yksiselitteistä päätöstä, että nyt aloitetaan uuden tuotteen suunnittelu ja tästä alkaa tuotekehityskustannukset juosta. Useimmiten tuote-/tuotteistuspäätös syntyy vähitellen ja asiakkaiden kanssa tehty protoilu tai todellinen toimitusprojekti ”liukuu” tuotteeksi yllättäen ja pyytämättä. Varsinkin nykyään vallalla oleva kokeilukulttuuri vie tällaista perinteistä tuotekannattavuuslaskentakulttuuria hieman eri polulle.

Nokian kulta-aikana siellä toimittiin näin: Perustettiin tuoteprojekti, joka hoiti uuden tuotteen suunnittelun, valmistuksen ramp-upin, markkinoinnin jne. alusta loppuun. Näin pystyttiin yksiselitteisesti raportoimaan tuotekohtainen kannattavuus. Se, että tuoteprojektit saivat itsenäisesti päättää tuotteesta,  käytettävästä teknologiasta ja komponenteista, palveli hyvin tuotteen elinkaarenhallintaan liittyvää raportointia. Mutta: syntyikö yritykselle hyvä tuoteportfolio, joka reagoi nopeasti ja joustavasti markkinoiden vaatimuksiin? Tähän kysymykseen on nyt vuosien jälkeen saatu vastaus.

Tuote vs. tuotealusta

Nykyään puhutaan paljon tuotealustoista, tuotearkkitehtuurista ja tuoteportfolioista. Tässä yhteydessä käytetään aina esimerkkinä VAG-konsernia (hyvä esimerkki edelleen, riippumatta luovasta päästömittausteknologiasta). Scoda Octavian tietyn mallin elinkaari pystytään todennäköisesti määrittämään tarkasti, mutta pitääkö kannattavuutta tarkasteltaessa ottaa huomioon itse tuotealustaan tehdyt investoinnit? Mikä on oikea taso kertoa Yhtiön omistajille, oliko ko. tuote meille kannattava vai ei? No, ehkä tämä on hieman epärelevantti asia meille Suomessa, koska tällä tasolla tuotteita tekeviä yrityksiä on meillä vain kourallinen.

Auto vai pyörillä kulkeva ajoneuvo

Ketterien menetelmien kautta tullut käsite MVP – Minimum Viable Product – tuo vielä uuden haasteen koko tuote-käsitteelle. Kuvan esimerkissä tehdään perinteisesti auto, joka on helposti ymmärrettävä tuote, jonka aikaansaamiseksi on projektisuunnitelma ja -budjetti. Elinkaari on helppo määrittää. Toisessa esimerkissä tehdään pyörillä kulkevaa kulkuneuvoa. Jos halutaan takaisinpäin selvittää tuotekustannukset, niin seurataanko skeitti-laudan vai auton kustannuksia, ja ketä se oikeastaan kiinnostaa, jos heti rullalaudasta saakka tekeminen on ollut kannattavaa.

mvp

PLM Rules

Meillä suurin osa tuotteista syntyy siis liukumalla yhden tai useamman asiakasprojektin tuotoksena. Koska kukaan ei välttämättä tiedä – lähtiessään tarjoamaan asiakkaan ongelmaan ratkaisua – tuleeko tästä tuote vai ei, kannattaa jo ensimmäisetkin projektit toteuttaa tuotemaisesti niin, että osat nimikkeellistetään, otetaan revisiohallinta käyttöön, jolloin huomoidaan mahdollinen uudelleenkäyttö… kerroinko jo, että toimitusprojektitkin kannattaa dokumentoida PLM-järjestelmään….

-PDM Preacher

 

Mainokset

Kasvumoottorin ytimessä tuote!

Kuuntelin – kerrankin ilolla –  valtionhallinnon masinoiman kehityshankkeen lopputuotoksia ICT Goes Industry -seminaarissa. Kun Pekka Himanen aikoinaan aiheutti ennemminkin hämmennystä kuuluisan tutkimuksensa julkistuksessa, tämän toisen Pekan, eli Ala-Pietilän, vetämän kansallisen kilpailukykyhankkeen lopputuotokset olivat sulaa hunajaa PDM Preacherille. Pekka Ala-Pietilän ICT 2015 -konsortion esityksen jo kolmannen kalvon otsikko oli: Kasvumoottorin ytimessä tuote – WAU!

Asiakas vs. tuote

Olen yrittänyt tätä asiaa lobata Teknologiateollisuus ry:n johtoon, Tekesille ym. vaikutusvaltaisille foorumeille, mutta palaute on yleensä ollut luokkaa: ”eikö se asiakas nyt kuitenkin ole tärkein”. Jos aletaan kilpailla tärkeysasteella asiakkaan ja tuotteen välillä, ollaan perinteisessä omena vs. päärynä –dilemmassa, joka ei johda mihinkään. Ala-Pietilän porukka on oivaltanut asian ytimen. Ko. kolmannen kalvon varsinaiset bulletinit ovat seuraavat:

  • Viime kädessä kasvu syntyy Suomessa toimivien yritysten tuotteiden kilpailukyvystä
  • Digitaalisuuden myötä tuotteen lisäarvosta kasvava osa tulee palvelumuodossa
  • Suomelle kyky soveltaa ICT:tä muita tehokkaammin avaa tien uudistumiseen ja kasvuun

… siis tuote

Olen saarnannut aiemminkin (ja usein) tästä elinkeinoelämäämme vaivaavasta perusongelmasta. Noin puolet PK-teollisuudestamme koostuu alihankkijayrityksistä, joilla ei ole lainkaan omia tuotteita. Siis tuotetta, joka toimii kaiken IoT/digitalisaatio/teollinen internet -liiketoiminnan alustana. Miten ihmeessä valtiovalta kuvittelee, että Suomi lähtee teollisen internetin edelläkävijäksi kun tämä ydin puuttuu kokonaan?

ICT 2015 -esitys pitää sisällään neljä kriittistä polkua, joilla Suomi lähtee liikkeelle:

kriittiset polut

Minun pointtini on se, että koko tarina on täysin epärelevantti puolelle suomalaisista yrityksistä. Edellisessä blogissani 5% vai 900% otin kantaa siihen, että ellei näitä vallankumouksia tehdä hallitusti, kannattaa miettiä mitä tapahtuu niille, joiden tehtäviä ei enää tarvita. Hyväksytäänkö siis, että ne 24000++ työntekijää, jotka toimivat alihankkijoina kone- ja metalliteollisuudessa ja joilla on hyvää osaamista, unohdetaan kokonaan ja annetaan yhteiskunnan (veronmaksajien) hoitaa työttömät. Vai pitäisikö lähteä kehittämään ”kasvumoottorin ytimen” kehitysohjelmaa, eli miten saada tuote-kulttuuri noihin yrityksiin. Ilman sitä kun ei tapahdu mitään muutakaan kehitystä.

Mikä ihme siinä on, että kansainvälistymisavustuksia saa joka luukulta, erilaisiin teknologiatutkimuksiin löytyy julkista rahoitusta, mutta tuotekulttuurin kehittäminen tuntuu olevan tabu, johon kukaan ei uskalla tarttua.

Siitä vallitsee konsensus, että yrityksen liiketoiminta perustuu lisäarvon tuottamiseen asiakkailleen. Mutta sitä ymmärtää harva, että kannattavasti ja skaalautuvasti lisäarvoa voi tuottaa ainoastaan tuotteiden avulla. Minusta todellinen ja kantava missio Suomelle, jota kannattaisi julkisesti tukea olisi: ”Alihankkijayritykset omien tuotteiden osaajiksi”.

Eiköhän tehdä vuodesta 2016 vihdoin tuotehallinnan kehitysvuosi!

-PDM Preacher

5% vai 900%

Suomen hallitus on toitottanut 5% kustannussäästöä, jonka toteuttamiseksi he ansiokkaasti ja oletettavan kuuluvalla opponoinnilla saivat oman esityksensä julki 9. syyskuuta. Tuo 5% kaatoi yhteiskuntasopimuksen ja seuraavaksi uhattiin jo yleislakolla. Olen näissä blogeissani tuonut ennenkin esiin, että jopa 900% tuottavuuden nosto on mahdollista, kun keskitytään oikeisiin asioihin.

Olen tässä myös parin viime viikon aikana eri tilaisuuksissa kuullut esityksiä siitä, kumpi on tehokkaampaa viestintää: myydä tuottoa ja mahdollisuuksia vai pelkoa menetyksistä, jos ei tehdä mitään. Joka tapauksessa päivän sana ovat infograafit, joilla omaa arvontuottoviestiä yritetään visualisoida ja määrämuotoistaa.

Halutaanko menettää 605 Mrd € ?

Teollisuus ja Digitalisaatio –seminaarissa VTT:n tutkimuspäällikkö TkT Heli Helaakoski löi pöytään kovia lukuja digitalisaation mahdollisuuksista: Pelkästään Euroopassa nähdään 1,25 biljoonan (siis eurooppalainen biljoona = miljoona miljoonaa) euron mahdollisuudet ja toisaalta, jos ei tähän megatrendiin lähdetä etunenässä, niin edessä on 605 miljardin euron tappiot ja sopeutustoimet. Nämä ovat jo niin suuria lukuja, että näitä on helppo ainakin kansanedustajien olla ymmärtämättä.

digitalisaation mahdollisuudet ja uhat

”Vertailun vuoksi: 1 cm paksuun 100€ setelien nippuun menee 10.000€ -> 1m korkuinen pino satasia on miljoona euroa. Näsinneula on 124 m korkea. Siis vastaavan korkuinen pino on vasta 124 M€. Jotta päästään miljardiin, niin näsinneuloja pitäisi pinota päällekkäin 8kpl. Setelipino satasia maasta kuuhun on 384 biljoonaa euroa, joten sinne saakka ei aivan tarvitse menetettyjä rahoja pinota.”

Suomelle on visioitu kolme erilaista kehityspolkua; tulla teollisen internetin piilaaksoksi, olla ketterä soveltaja tai jäädä perässähiihtäjäksi. Tuo viimeiseksi mainittu skenaario ennustaa, että menetämme 80 työpaikkaa viikossa tästä eteenpäin ainakin vuoteen 2019 saakka. Nyt kun on seuraillut viime aikojen uutisointia, niin taitaa tuo työpaikkojen menetys olla todellisuudessa jopa kiivaampaa.

Kaikki voivat voittaa

Teollisen Interentin sovelluksien myynti tuntuu olevan silti erittäin hankalaa. Ideoita, protoja ja villejä skenaarioita kyllä löytyy, mutta kukaan ei oikein tee asialla vielä businesta. Tämä on mielestäni aivan loogista – digitalisaation hyödyntämisessä puhutaan käytännössä toimintatapojen jopa radikaaleista muutoksista ja olemassaolevien rakenteiden romahduttamisesta. Jos tähän nyt ottaa varovasti yhteiskunnallisen näkökannan, niin samalla kun julistetaan, että jonkin palvelun digitalisointi vähentää 1000 miestyövuotta, niin kannattaisi ehkä myös miettiä, mitä niille korvattaville 1000 ihmiselle tehdään, jotta hyvää asiaa sataisiin vietyä eteenpäin.

Meillä on kokemus projektista, jossa aiemmin tarvittiin tilauskohtaisessa suunnittelussa 20 suunnittelijaa. Kun vietiin tuotearkkitehtuuriuudistus, nimikkeellistäminen ja modulointihanke läpi, tarve oli enää kahdelle suunnittelijalla. Mutta – tässä tapauksessa ne 18 suunnittelijaa laitettiin suunnittelemaan uusia tuotteita. Tuottavuus parani tilaus-toimitusprosessissa 900% ja samalla yrityksen tuotteiden kilpailukyky parani merkittävästi ja mahdollisti liikevaihdon kolminkertaistumisen. Kaikki voittivat!

900 % tuottavuuden kasvu on todellisuutta

900 % tuottavuuden kasvu on todellisuutta

Tutkimusten mukaan hyvä tuotedata kaksinkertaistaa myynnin web-kaupassa. Tuotteistaja-guru Jari Parantainen väittää, että on esimerkkejä jopa 600% myynnin kasvusta verrokkiyrityksiin verrattuna.

Tiikerinloikkia on todella saavutettavissa tuotehallinnan keinoin – jopa helposti. 5% yleinen kustannustason lasku ei vielä ole tuottavuusloikka, mutta ehkä se on se tarvittava ulkoinen heräte, joka tarvitaan, jotta lepokitkasta päästää liikkeelle.

Suomi nousuun!

-PDM Preacher

Data kunnossa?

Tuotetiedon laatu on ollut erillisenä aiheena Modultekin agendalla jo jonkin aikaa. Myös yrityksissä on havahduttu siihen tosiasiaan, että tietojärjestelmät eivät toimi ja ”tuota” odotusten mukaisesti, jos data on huonoa. Monessa yrityksessä on investoitu suuriakin summia hienoihin tietojärjestelmiin, mutta projektiaikataulujen ja kustannusten paineessa datan haltuunotto ja parannus usein vaihtuvat tilanteeseen, jossa data vain survotaan vanhasta järjestelmästä uuteen mahdollisimman nopeasti.

Datan parannus – tuottava investointi

Täydellistä dataa ei ehkä ole olemassa, eikä siihen edes kannata pyrkiä. Yritykset ja maailma ympärillä muuttuu, samalla muuttuvat myös vaatimukset. Datan hallinta (governance) pitää asettaa järkevälle tasolle. Monella yrityksellä se tarkoittaa ensivaiheessa sitä, että prosessi aloitetaan… Datan parannus voidaan ajatella investointina, joka pitää pystyä perustelemaan ja jonka pitää tuottaa. Toisin sanoen toimet pitää osata mitoittaa oikein.

Modultekissa on pohdittu jo pitkään, millaista hyvä nimike- ja tuotedata on. Aluksi teimme sisäisiä dokumentteja ja ohjeistuksia. Nyt olemme jo useamman vuoden ajan ihan julkisesti puhuneet ”Hyvä Nimike” konseptistamme. Yhtenä osana sitä olemme kehittäneet nimike- ja tuotedatan analysointipalvelun Datalyysin™. Sinällään varsin arkipäiväinen toimenpide, jossa yrityksen datan laatua tarkastellaan vakioiduilla menetelmillä ja jonka pohjalta asiakkaalle annetaan suosituksia parannuskohteista ja -keinoista.

Hyvät käytännöt ja tietojärjestelmän tuki

Missä kunnossa yritysten data sitten oikeasti on? Nyt kun Datalyysejä on tehty n. 40 yrityksen ja n. 3,8 miljoonan läpikäydyn nimikkeen osalta, voin ehkä antaa jonkinmoisen välitilinpäätöksen. Lyhyesti voisi sanoa, että yritysten tuotedata ei kovin kummoisessa kunnossa ole. Jos kaikkien yritysten keskiarvoa kuvaisi perinteisellä kouluarvosanalla, tulisi arvosanaksi 6,5. Mukaan mahtuu kuitenkin muutamia varsin hyviä tuloksia.

Parhaiden tulosten takana on yhdistelmä hyviä käytäntöjä, tietojärjestelmän antamaa tukea ja automaatiota.

Varsin hyviin tuloksiin on päästy myös tiukalla ja systemaattisella toimintatavalla, vaikka tietojärjestelmän antama tuki olisikin ollut puutteellista. Toisaalta paraskaan tietojärjestelmä ei pelasta tilannetta, jos vastuutusta ja käytäntöjä ei ole hoidettu kuntoon.

Yksi huomion arvoinen seikka on se, että suomalaisissa yrityksissä data näyttäisi olevan keskimäärin heikommassa kunnossa kuin muissa eurooppalaisissa yrityksissä. Otanta ei ole kovin suuri, mutta kuitenkin. Liekö tähän syynä suomalasten yritysten vähemmän muodollinen ja hierarkkinen toimintatapa? Entä mikä vaikutus heikommalla datan laadulla on Suomen muuta Eurooppaa kehnompaan taloudelliseen tilanteeseen?

Dataukko – Janne J

Tehokkaampi tiedolla johtaminen

Otsikon teksti osui silmiini paikallislehteä lukiessa ja aamukahvia juodessa. Kahvi ei mennyt väärään kurkkuun, eikä teksti muutenkaan aiheuttanut suurempaa ahdistusta. Totesin vain itsekseni, että tätähän se teollisuusyrityksen johtamisenkin pitäisi olla joka päivä.

Kärkihankkeet

Otsikon aihe, tiedolla johtaminen, kuuluu yhtenä osa-alueena nykyhallituksen kärkihankkeisiin, mutta on ollut poliitikkojen agendalla jo muutamia vuosia. Erikseen mainittuna toisena kehityskohteena hallituksella on massadatan toimintaohjelma. Toivotan hallitukselle onnistumista näissä asioissa, koska taloudellinen tilanne Suomessa vaatii enenevässä määrin todellisen tiedon tehokkaampaa käsittelyä ja sen avulla johtamista.

Suomalaisissa yrityksissä, jotka kamppailevat kovenevan kotimaisen ja kansainvälisen kilpailun pyörteissä, on tarve saada tehokkaammin todellista tietoa tuotteiden kannattavuudesta ja yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Yritykset ovat tilanteessa, jossa datan määrä lisääntyy. Yritysten laajentuessa tuote- ja nimikemäärät sekä transaktioiden määrä kasvaa vaatien yhä tehokkaampia välineitä, jolla varmistetaan tiedonkäsittelyn riittävä tehokkuus.

Tähän voidaan vaikuttaa osaltaan sillä, että yrityksen Master Data on kunnossa.

Mikäli tuotetiedot eivät ole kunnossa ja tasolla, jolla yrityksen johto saa kuukausittain selkeän tilanneanalyysin siitä, miten tuotteet markkinoilla menestyvät, ei mahdollisuuksia nopeisiin päätöksiin ja muutoksiin ole.

Kannattavuustiedon saanti tuote- tai tuoteperhetasolla antaa mahdollisuuden vaikuttaa nopeasti tilanteeseen. Mikäli päätöksiä ei saada tehtyä ajoissa, ovat lopputuloksena ongelmat, jotka vaikuttavat pahimmassa tapauksessa yrityksen omistajiin, työntekijöihin ja yhteiskuntaan negatiivisesti.

Asiakaskannattavuus ohjaa

Tuotetietojen lisäksi yrityksen asiakas- ja toimittajatiedot ovat avainasemassa tehokkaassa johtamisessa. Asiakaskannattavuuden seuranta auttaa panostamaan oikeaan asiakasryhmään. Toimittajien määrän ja ostovolyymin analysointi mahdollistaa osaltaan säästöt, joihin voidaan päästä hankintoja yhdistämällä ja toimittajamäärää pienentämällä.

Voidaan siis todeta, että hallituksen kärkihankkeet ovat samat kuin yritysten toiminnan- ja prosessien kehityshankkeet. Näin teoriassa. Nostetaan siis jalka jarrulta ja panostetaan prosessi-, informaatio- ja järjestelmäkehitykseen entistä enemmän.

– Guardian of the data

Master Data on kuollut …

Kävin tuossa kuuntelemassa ICT Standard Forumin julkistuksen – Tietohallintomalli 3.0. Massiivinen paketti tietohallinto-onaniaa, mutta oli siinä paljon aivan järjellistäkin asiaa. Itseäni kiinnosti eniten datan ja etenkin tuotetiedon rooli tässä kokonaisuudessa. ”Master Data” terminä on lähtenyt lapasesta jo aikaa sitten, eikä kukaan osaa sanoa, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Sana ”master” vie helposti ajatukset lentoon ja sen varjolla Master Data -hankkeisiin yritetään sovittaa kaikki mahdollinen informaatio. Käytännössä Master Datan ylläpito jää IT-ihmisten harteille ja maailmaa syleilevät määritykset jäävät realisoitumatta yksinkertaisesti sen takia, että sellaista virtuoosia ei mistään talosta löydy, joka hallitsee edes nimikkeestä kaikki mahdolliset tiedot toiminnallisista attribuuteista varastopaikkoihin ja eri maiden arvonlisäkannoista tullikoodeihin. Huovisen Juhan porukka on tehnyt tässä aiheellisen uskonpuhdistuksen ja Master Datan sijaan Tietohallintomalli 3.0:ssa puhutaankin Core Datasta.

Core Data

… eläköön Core Data

Core Data on nimensäkin mukaisesti se pienin yhteinen nimittäjä, jolla data integroidaan eri liiketoimintaympäristöihin (Domain Architecture). Eri toiminnat jalostavat dataa omien tarpeittensa lähtökohdista. Ei myöskään sekoiteta transaktio-dataa ja staattista tietoa. Core Data on minimissään yksilöivä tunniste, jota eri järjestelmät hyödyntävät. Nimiketiedon osalta yksilöivän tunnisteen, siis nimikekoodin lisäksi Hyvän Nimikkeen Core Dataan lisäisin stardardoidun, kielituetun kuvauksen sekä toiminnallisen luokittelutiedon, joka kuvaa nimikettä itsenäisenä oliona. Käyttökohdekohtaiset luokittelut, kuten vaikkapa ostokategoriat, kuuluvat sitten sovelluskohtaiseen kerrokseen.

Asiakas ulkokehällä

Kaiken kaikkiaan Tietohallintomalli on hyvä raami kaikelle tekemiselle ja kehittämiselle ja vaikka kohderyhmänä on selkeästi erittäin isot yritykset (>10B€) on joka osiossa myös eri kokoluokan yritysten tarpeet mielestäni huomioitu hyvin erilaisina suosituksina.

Jos tästä Tietohallintomallista haluaa jotain kriittistä palautetta antaa, niin onhan se, kuten alussa totesin, erittäin massiivinen IT-toimintojen egoistinen yilistysveisu. En ole muuten pitkään aikaan nähnyt kalvoa, jossa asiakas ja tuotetiedot ovat joutuneet ulkokehälle.

ED_Enterprise_Development_Responsibilities

No kyllä tässä kuvassa rehellisyyden nimissä ihan hyvä idea on, mutta toisaalta ko. julkistustilaisuudessakin kuulin monta kertaa valituksen: ”Johto ei ymmärrä IT:tä”. Voisiko tämän kääntää myös toisinpäin johdon valitukseksi: ”IT ei ymmärrä bisnestä”. Vaikka IT onkin tulevaisuudessa entistä tärkeämmässä roolissa, on yritysten varsinainen tehtävä kuitenkin tuottaa arvoa asiakkailleen tuotteiden ja palveluiden kautta. Tästä egosentrisestä maailmankuvasta, jossa se oma toiminta kuvataan aina keskelle, voisin kirjoittaa jatkossa enemmänkin, mutta näillä ajatuksilla kohti kesälaitumia…

– PDM Preacher

Miksi tuotteet eivät käy kaupaksi?

Suomen valmistavan teollisuuden piirissä ainoastaan 6%:ssa yrityksiä tuotehallinnasta vastaa myynti-/ markkinointiosasto, kun taas 72% yrityksistä hoitaa tuotehallinnan suunnittelu- tai tuotanto-organisaatiossa (loput eivät hallitse tuotteita käytännössä mitenkään).

Luvut selvisivät Modultekin teettämässä tutkimuksessa, jossa selvitettiin suomalaisen valmistavan pk-teollisuuden nimike-tietoisuutta.

tuotehallinna vastuut

Olisiko tässä yksi syy Suomessa jo kuudetta vuotta kestäneeseen taantumaan? Asiakastarve ja  tuotetarjooma eivät kohtaa. Tämä ei ollut itselleni valitettavasti mikään uutinen. Asiaa on tullut seurattua sen verran läheltä jo pitkään. Suomalainen insinööriosaaminen kohdistetaan helposti valmistusprosesseihin ja sinänsä ihan kiitettävästi nykyään myös tuotesuunnitteluun ja erilaisiin tuotealustoihin, mutta leimaavaa koko kulttuurille on se, että lähestyminen on aina tekniikka/teknologia-lähtöistä – intohimona ei ole asiakasarvon lisääminen.

Digitalisaatioon vielä matkaa

43% yrityksistä hallitsee koko tuotetiedon ERP:ssä. Kun tiedetään ERP-järjestelmien kyvykkyys tuotetiedon kuvaamiseen (siis pahimmillaan 40 merkkiä) niin voidaan todeta, että tuotetiedon välittäminen asiakkaille sähköisesti suoraan järjestelmistä ei ole mitenkään innostavaa. Tuotetiedon digitalisaatioon on meillä vielä pitkä matka.

th_järjestelmät

Sinänsä positiivista oli havaita, että nimikkeitä hyödynnetään yrityksen sisäisissä toiminnoissa kattavasti myynnistä elinkaaripalveluihin ja jopa 69% yrityksistä on ymmärtänyt nimike- ja tuotetiedon laadun merkityksen tärkeäksi.

Tuote vs. Strategia?

Kaikkein hälyttävin huomio tutkimuksessa oli se, että yritysten toimitusjohtajat eivät pääsääntöisesti halunneet keskustella tuoteasioista ollenkaan, heille koko tuote-domain tuntuu vastenmieliseltä ja haastattelut delegoitiin aina suunnitteluosastolle. Tässä todennäköisesti päästään koko kansantaloudellisen ongelman ytimeen – johto ei ymmärrä mikä merkitys tuotetarjoomalla on yrityksen kilpailutekijänä, ja/tai miten tuotehallinta liittyy yrityksen strategiaan, ja että tuotehallinta on jotain muutakin kuin tuotekehitystä.

Myynti myy asiakkaille – se on selvää ja tuotekehitys kehittää tuotteita, sekin on ymmärrettävää: Mutta jostain syystä se, että myynnin pitäisi myydä juuri niitä samoja tuotteita, joita tuotekehitys kehittää, ei hahmoteta. Näin kirjoitettuna tuntuu aika naiivilta kommentilta, mutta miten sitten on selitettävissä se, että tyypillisessä yrityksen sovellusarkkitehtuurissa tuotekehityksen järjestelmistä (PDM/PLM) ei ole mitään kytkentää myyntijärjestelmiin !!

Täällä saarnalla kohti kesää.

– PDM Preacher

PS. Jos tämä nimiketutkimus kiinnostaa niin ota yhteyttä, tulen mielelläni yritykseesi kertomaan asiasta syvällisemmin.