About JukkaS - PDM preacher

Partner, Roima Intelligence, Inc. Working with Items since 1984

Tuoterakenteet Koneen kasvun perustana!

Pääsin sivistämään itseäni sekä Nordic Business Forumiin että Management Eventsin järjestämään Supply Chain -tapahtumaan. Will Smithin lisäarvosta Pohjolan teollisuudelle on jo jonkin verran kirjoitettu, mutta 600Min SCM -tapahtumassa oli kiinnostavaa asiaa.

Seminaarin keynote-esityksessä Kone Oyj:n Director, Manufacturing Solutions, Pentti Puhakka nosti esiin mielenkiintoisen prioriteettilistan Koneen huiman globaalin kasvun edellytyksistä: Listassa ENSIMMÄISENÄ laitettiin tuoterakenteet kuntoon, jotta tuotteita voitaisiin valmistaa helposti eri tehtaissa! Jess! Ensimmäisen kerran urallani kuulen pörssiyrityksen johtajan mainitsevan sanan tuoterakenne – eikä siinä vielä kaikki: toisella kalvolla mainittiin sanat moduulirakenne ja yhteinen kieli – WAU!

source: Pentti Puhakka: 600Min SCM esitys

Kasvuresepti

Tämä oli rohkaiseva ulostulo tuotetietofanaatikoille. Puhakka esitteli tarkasti juuri sen reseptin, jota tällä foorumilla ollaan pitkään julistettu:

  1. Tuoterakenteet kuntoon tukemaan globaalia toimintaa
  2. Tehtaiden karsinta
  3. Jako A- ja C-prosesseihin
  4. Insinöörityön automatisointi
  5. Tuotteiden uusjako

Kun perustyö on tehty, päästään nauttimaan volyymieduista ja skaalautuvuudesta seuraavilla alueilla:

  1. Ulkoistaminen
  2. Uusi logistinen malli
  3. Moduulirakenne ja yhteinen kieli
  4. Varastojen optimointi

Saavutetut tulokset

Kun tähän perään heitetään Kone Oyj:n kasvuluvut viimeiseltä 10 vuodelta, ei voi kuin ihmetellä, mitä pitää vielä todistaa tuotetiedonhallinnan merkityksestä liiketoiminnalle:

  • Liikevaihto kolminkertaistui (3x)
  • Laitehuoltosopimusten määrä kaksinkertastui (2X)
  • Henkilöstömäärä kaksinkertastui (2x)
  • Liikevoitto viisinkertastui (5x)

Pakko vielä hehkuttaa, että kasvu ei lähtenyt siitä, että laitetaan taloushallinta kuntoon….

En nyt edeelleenkään väitä, että tuo perustyön tekeminen – tuotemallin määrittäminen ja hyvä modulointi – olisi helppoa tai nopeaa, mutta jos sen jättää tekemättä, niin se on ainakin varmaa, että hyödyt jäävät täysimittaisesti saamatta.

  • PDM Preacher
Mainokset

”Datalle on lottovoitto syntyä Suomeen”

Törmäsin oheiseen mainoslauseeseen ja – vaikkakin patrioottina – on pakko valitettavasti olla eri mieltä.

Olemme toteuttaneet puolisen sataa Datalyysiä eri teollisuusyrityksille Suomessa ja muualla Euroopassa. Yhteensä on analysoitu yli 5 miljoonaa nimikettä ja niiden attribuutteja. Kouluarvosanalla (4-10) keskiarvo on 6,2. Ei siis mitenkään hyvä, juuri ja juuri välttävä. No ikävin uutinen on se, että suomalaiset yritykset jäävät selvästi jälkeen eurooppalaisista verrokeistaan.

Insinööri vs. taiteilija

Mistä tämä mahtaa johtua? Itse voisin vastata tähän, että Suomesta puuttuu järjestelmällisyys ja kurinalaisuus suunnitteluosastoilla, jotka kuitenkin pääasiassa vastaavat nimikedatan syntyvaiheista. Suomalaiset yritykset ruokkivat vielä sankarikulttuuria ja näkevät päiväunia alikersantti Rokan uroteoista. Toisaalta olen useammalta taholta kuullut, että konepajoissakin suunnittelu on taidetta, johon koskeminen on tabu. Saksalaisten insinöörien DIN-standardien lähes uskonnollinen seuraaminen on yleensä herättänyt naureskelua suomalaisten taiteilijoiden keskuudessa. Mutta kun Italiassakin, Hollannista puhumattakaan, tuotetaan keskimäärin hyvälaatuista dataa, kannattaisi täälläkin herätä.

Asia paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun yritykset yhdistyvät ja dataa pitäisi alkaa migratoimaan yhteiseen muotoon – siinä on suomalainen ostaja housut kintuissa, kun paljastuu, että ostettu italialainen konepaja on hoitanut datansa huomattavasti paremmin. Pahimmassa tapauksessa integraattorin kaasukahva siirtyy väärään käteen.

Hyvä data on kasvun mahdollistaja

Mielenkiintoinen havainto Datalyysin tuloksista on myös se, että suuremmilla yrityksillä data on selkeästi parempilaatuista kuin pienemmillä yrityksillä. Tätä voisi nopeasti analysoida siten, että isommilla yrityksillä on paremmat resurssit datan hallintaan. Ehkä todellisempi analyysi on kuitenkin se, että firmat ovat kasvaneet isoiksi juuri siitä syystä, että heillä on alusta asti panostettu dataan ja prosesseihin.

Nyt kun eletään digitalisaation aikakautta ja kaikenlaista hypeä on ilmassa – VR, AR, AI, Blockchain, … niin muistetaan kuitenkin, että digitaalisessa maailmassa kaikki perustuu dataan.

-PDM Preacher

ERP – Toiminnan kehittämistä vai vallan väline?

Kumma juttu, mutta vieläkin jatkuvasti törmää yrityksissä globaaleihin ERP – hankkeisiin, jotka eivät ole menneet niin sanotusti putkeen. Yksi yhdistävä piirre on se, että niitä ajetaan pelkästään talousraportoinnin ohjaamana. Sanomattakin on selvää, että mitä suurempi yritys, sitä enemmän kassavirtaa liikkuu ja sitä suuremmat riskit, jos tähän ei ole läpinäkyvyyttä. Toimitusjohtaja sekä talousjohtaja, jotka istuvat yrityksen rahakasan päällä, nostavat luonnollisesti prioriteettilistalla ylimmiksi suoraan taloushallintoon liittyvät IT-investoinnit.

Sivuraide

Sivuraiteille ajellaan siinä vaiheessa, kun ajatellaan, että konsolidoituja talousraportteja tehokkaasti tuottavan järjestelmän pitäisi ohjata kaikkea toimintaa yrityksissä: tuotesuunnittelua, toimitusprojektien hallintaa, valmistuksenohjausta, resurssointia, kunnossapitoa tai logistiikka. Lopputulos on yleensä se, että talousraportointi ja pörssitiedotteet saadaan kyllä nopeasti ulos, mutta luvut niissä raporteissa eivät näytä hyviltä!

Operatiivisesta toiminnasta onkin yhtäkkiä tullut kankeaa ja tehotonta. Organisaatioon on syntynyt satoja uusia exceleitä, joilla toiminnan kyvykkyyttä yritetään ylläpitää. Tuotannon ja johdon väliin syntyy välikerros, joka purkaa exceleitä ERP-dataksi, jotta saadaan kulmahuone myhäilemään. Nämä excel–gurut työskentelevät kroonisessa ylikuormassa, koska virallisen organisaation ja toimintamallien mukaan heitä ei ole edes olemassa.

Herää kysymys, ovatko nämä kaiken kattavat ERP-järjestelmät enemmänkin vallan välineitä kuin oikeasti yrityksen toiminnan tehostamis-instrumentteja. Jos onnistuu rollaamaan ”oman” järjestelmän globaaliin käyttöön, niin silloin on yrityksessä korvaamaton ja palkkaneuvottelut ovat helppoja. Ja jos saadaan samalla tapettua muutama vanha järjestelmä ja niiden pääkäyttäjät ulkokehälle, niin kyllähän siitä tulee kingi olo.

Mistä suorituskyvyn parantaminen

Joskus pitäisi pysähtyä miettimään, kannattaisiko mieluiten satsata järjestelmiin, jotka optimoivat nimenomaan operatiivista toimintaa, josta ne luvut syntyvät. Raportoidaan vaikka kärjistetysti hieman huonommin, mutta parempia lukuja; luulisin, että loppupelissä omistajat kiittävät enemmän.

No globaalien standardoitujen järjestelmien etuna on tottakai se, että toimintatapojen kopiointi eri yksiköihin on ”helppoa” (koska vaihtoehtoja ei ole), ja onnistuessaan se johtaa selkeään ja läpinäkyvään johtamiseen. Resursseja on helppo siirrellä lokaatiosta toiseen tarpeen mukaan, koska toimintamallit ovat kaikkialla samat ja näin saadaan globaali synergia käyttöön. Mutta saavuttaako yritys suhteellista liiketoimintaetua kilpailijoihinsa onkin sitten eri kysymys.

Peruskysymys

Edelleen ollaan sen peruskysymyksen äärellä, voiko yksi järjestelmä hoitaa kaiken? Tai onko taloushallinto yrityksen strateginen funktio? Pankkimaailmassa varmaankin kyllä, mutta valmistavassa yrityksessä – tuskin. Lähes todistettua faktaa on myös se, että ERP sellaisena kun se tänä päivänä käsitetään on yrityksille MUST, mutta ei tuo niille kilpailuetua – varsinkin jos kaikilla on sama ERP. Kilpailuetu ja erinomainen tehokkuus luodaan ns. kakkostason järjestelmillä, joilla tehostetaan tuotesuunnittelua, tuote- ja tarjoomanhallintaa, tuotannonsuunnittelua ja –ohjausta, laadunvalvontaa sekä sisälogistiikan optimointia. Näiden lisäksi kun varmistetaan, että operatiivisissa järjestelmissä käytettävä data on hyvässä kunnossa, niin jo alkaa firmalla mennä lujaa; henkilöstö on tyytyväistä, asiakkaat antavat referenssitarinoita ja pörssikurssi nousee … ja mikään edellämainituista ei tyypillisesti kuulu ERP-implementointi scopeen. Siksi PLM, PIM, MES, MOM, WMS, MDM Rules!

PDM Preacher

Tuotetieto on nyt Roimasti tärkeämpää!

Kesälomien alla pääsin mukaan mielenkiintoiseen järjestelyyn, jossa tuotetiedonhallintaa vietiin mukaan isompaan kokonaisuuteen. Jo kesän aikana on lamppuja syttynyt monessa paikassa, kun on ymmärretty, mitä hyvä tuotetieto merkitsee varastonhallinnassa,valmistuksenohjauksessa ja IoT:ssä – myyntitoiminnoista puhumattakaan.

Sisälogistiikkaongelmia kymmeniä vuosia ratkaisseet kaverit heräsivät siihen tosiasiaan, että he paikkailevat tuotetietoja logistiikkaprosesseissa (milloin milläkin työkalulla SQL:stä jeesusteippiin), ja olisi mieletön etu, jos niihin ongelmiin puututtaisiin jo yläjuoksulla, kun tieto lähtee liikkeelle.

ERP ratkaisee kaiken?

Toisaalta surullista todeta, kuinka paljon edelleen eri järjestelmät toimivat omissa siiloissaan, omalla datallaan. Isot ERP-toimittajat eivät tätä asiaa ratkaise yhtään paremmin –  ehkä jopa huonommin. Transaktiohin ja konsernin konsolidointiraportointiin kehitetyt järjestelmät käsittelevät liiketoimintaobjekteja ainoastaan em. draivereiden pohjalta. Ne jättävät aukon syvällisempään asiakastiedon käsittelyyn, lattiatason työnohjaukseen tai tällä foorumilla erityisen kiinnostuksen kohteena olevaan tuoteinformaatioon. Jos isot nimeltä mainitsemattomat ERP-toimittajat samalla tekevät täydentävien järjestelmien integroinnin hankalaksi teknisesti tai lisenssipoliittisesti, ei tästä hyödy kukaan – ei ainakaan asiakas.

siilot

Omakin ymmärrys on jo lyhyellä matkalla laajentunut Roimasti ja uusia kolmikirjaimisia lyhenteitä, joita aiemmin en ollut kuullutkaan, on noussut kahvipöytäkeskusteluihin. Yllättäen ERP-scopen ulkopuolelta löytyy paljon erillistoimintoja, joihin tarvitaan omia järjestelmiä – on mommia (MOM), messiä (MES), vemssiä (WMS), ym. mutta yllättäen ja pyytämättä kaikissa järjestelmissä käsitellään tuotetietoa ja se tulee ”jostain” milloin missäkin muodossa, tai jos ei tule, niin naputellaan itse.

Varastopaikka vs. varastointiperuste

Todella mielenkiintoinen havainto on se, että nimikkeen varastopaikka on tyypillinen ERP- attribuutti – tämän kaikki ymmärtävät. Mutta mikään olemassaoleva järjestelmä ei tallenna esimerkiksi varastointiperustetta – eli onko tuote räjähdysherkkä tai helposti syttyvä, mitkä ovat varastointidimensiot, ABC-luokka tai esim myyntiaika. Näitä tietoja tarvitaan, jotta varastologistiikkaa päästään optimoimaan! Varastopaikkaa joudutaan, tai sitä kannattaa, vaihtaa monistakin syistä. Jos esimerkiksi jonkun tuotteen myyntiaika on päättymässä, kannattaa tuote sijoittaa toimituskeskuksessa lähelle lähtöporttia. Joten jos nimikkeestä tiedetään vain varastopaikka, joku joutuu tekemään paljon turhaa työtä uuden varastopaikan määrittelemiseksi.

tuotetietomaster

Olen saarnannut tuotetiedon roolista liimana eri prosessien ja järjestelmien välillä pitkään. On mahtavaa huomata, mikä potentiaali sillä todellisuudessa on! ICT Standard Forumin julkaisema informaatioarkkitehtuurimalli alkaa purra myös käytännössä. Viime aikoina olen jo kuullut julistuksia, että yritysintegraatioon tai järjestelmähankkeeseen mennään data edellä, mikä kuulostaa aika vallankumoukselliselta tietohallintojohtajien suusta kuultuna.

Ja lopuksi Mattia ja Teppoa siteeraten: Kaiken takana on nai… eikun siis…  nimike!

-PDM Preacher

Minun Datani!

Saimme vieraaksemme erään maailman arvostetuimmista dataguruista, tohtori Peter Aikenin, joka esitteli teesejään Betonia vai vaahtokarkkia – seminaarissa. Sehän ei ole tällä foorumilla uutinen, että betoninen perusta liiketoiminnalle ja varsinkin sähköiselle liiketoiminnalle on hyvälaatuinen data. Ehkä enemmän ajatuksia herätti datan omistajuus, se että omistajuutta on harvoin määritelty. Ja jos onkin, omistaja ylisuojelee dataa niin, että sen hyödyntäminen käy omistajan oman siilon ulkopuolisessa liiketoiminnassa mahdottomaksi.

Aikenin tunnetuimpia teesejä on Monetizing Data Management – eli miten kuvaat dataan liittyvät haasteet ja mahdollisuudet niin, että kulmahuonekin ne ymmärtää.

Tietosiilojen purkaminen – elämän ja kuoleman kysymys

Pysäyttävimmän esimerkin Aiken kertoi kuitenkin kategoriassa ”not yet quantified”. Hän oli saanut joitakin vuosia sitten toimieksiannon USA:n puolustusministeriöltä (DoD = Department of Defence). He halusivat selvittää, miten voidaan tunnistaa itsemurhiin taipuvat sotilaat mahdollisimman ajoissa.

Amerikassa oli noteerattu, että Vietnamin sodassa kuoli 50.000 sotilasta, mutta sotaretken jälkeen 120.000 ex-sotilasta kuoli oman käden kautta.

Nyt Irakin sodan jälkeen haluttiin oppia ja vaikuttaa riskitekijöihin etukäteen. Sotilaita lähdettiin ”nimikkeellistämään” erilaisten tietojen perusteella: fyysinen kunto, psyykkinen kunto, koulutus, rikosrekisteri, ym. ennen armeijaan tuloa, miten nuo parametrit muuttuivat armeijan aikana ja sen jälkeen. Ongelmana oli, että tietoja oli talletettu useaan eri tietovarastoon, jotka olivat eri osastojen vastuulla.Never let you Buddy fight alone

Kaikki suojelivat omaa tietoaan eikä kukaan uskaltanut julkistaa niitä yhteisen analyysin aikaansaamiseksi. Koko projekti oli jäädä paikoilleen, kunnes Aiken marssi puolustusministerin puheille ja selitti asian. Puolustusministeri kutsui kenraalikunnan palaveriin ja jyrähti: ”Tämä on minun dataani – kuka on sitä mieltä, että tätä dataa ei saa käyttää itsemurhien estämiseen?” Yhtään kättä ei noussut.

Kuka dataa huoltaa?

Hieman kevyempi esimerkki datan huonosta käytettävyydestä oli mielenkiintoinen havainto siitä, mitä IT-alan opiskelijoille opetetaan. Missään koulussa tai kursseilla ei opeteta olemassa olevan datan huoltoa. Yleensä ensimmäiseksi opetetaan, miten perustan uuden tietokannan. No tästä seuraa tietysti se, että kaikki perustavat omia tietokantojaan kun pääsevät yrityselämään ja siitähän se tiedon siiloutuminen alkaa.

create new data baseData ja yrityksen strategia

Risto Silvola Konecranesilta on väitöskirjaansa varten tutkinut suomalaisten yritysten Master Data Management -käytäntöjä ja strategiaa. Hän havaitsi, että joka kymmenes suuri suomalainen yritys on ottanut datan osaksi yritysstrategiaa samalle tasolle kuin asiakkuuden hallinta, tuotehallinta, tilaus-toimitusprosessi tms. perinteinen avainprosessi. Peter Aiken säesti, että jenkeissä tilanne on sama. Valistustyötä vielä riittää, koska tosiasia on se, että jos yritysjohto julistaa yrityksensä strategiaksi IoT:n tms. digitalisaatio-aiheisen viestin, on se todella pahasti ristiriidassa käytännön kanssa, ellei dataa nähdä strategisena asiana ja siihen kuuluvana resurssointina. Ilmeisesti nykyisen johtajasukupolven pitää vaihtua ennenkuin data ymmärretään samanlaisena tase-eränä kuin kiinteä omaisuus. Vai pitäisikö itseasiassa kirjanpitolaki muuttaa?

– koska datalle ei ole määritelty taseessa omaa tiliä – sitä ei siis ole oikeasti olemassa!

Harvasta yrityksestä löytyy johtajia, jotka nousisivat framille ja julistaisivat: Tämä on minun dataani. Vastaan siitä, että se on niin hyvässä kunnossa, että koko yrityksen ja verkoston toiminta on laadukasta ja kannattavaa.

Tässä hieman pohdittavaa kesälaitumille.

  • PDM Preacher

 

Mistä tuote alkaa?

Törmäsin taannoin erääseen konsulttiin, joka oli tekemässä asiakkaalleen määritystä, miten tuotteen elinkaaren aikaiset kustannukset ja tuotot pitäisi laskea. Tämähän on asia, joka kaikkia tietysti kiinnostaisi – mikä on tuotteen kannattavuus koko sen elinkaaren aikana?

Yllättäen ja pyytämättä

Siinä sparratessa törmättiin aika nopeasti kysymykseen, tiedämmekö me milloin tuotteen elinkaari alkaa. Väittäisin, että erittäin harvoin tehdään yksiselitteistä päätöstä, että nyt aloitetaan uuden tuotteen suunnittelu ja tästä alkaa tuotekehityskustannukset juosta. Useimmiten tuote-/tuotteistuspäätös syntyy vähitellen ja asiakkaiden kanssa tehty protoilu tai todellinen toimitusprojekti ”liukuu” tuotteeksi yllättäen ja pyytämättä. Varsinkin nykyään vallalla oleva kokeilukulttuuri vie tällaista perinteistä tuotekannattavuuslaskentakulttuuria hieman eri polulle.

Nokian kulta-aikana siellä toimittiin näin: Perustettiin tuoteprojekti, joka hoiti uuden tuotteen suunnittelun, valmistuksen ramp-upin, markkinoinnin jne. alusta loppuun. Näin pystyttiin yksiselitteisesti raportoimaan tuotekohtainen kannattavuus. Se, että tuoteprojektit saivat itsenäisesti päättää tuotteesta,  käytettävästä teknologiasta ja komponenteista, palveli hyvin tuotteen elinkaarenhallintaan liittyvää raportointia. Mutta: syntyikö yritykselle hyvä tuoteportfolio, joka reagoi nopeasti ja joustavasti markkinoiden vaatimuksiin? Tähän kysymykseen on nyt vuosien jälkeen saatu vastaus.

Tuote vs. tuotealusta

Nykyään puhutaan paljon tuotealustoista, tuotearkkitehtuurista ja tuoteportfolioista. Tässä yhteydessä käytetään aina esimerkkinä VAG-konsernia (hyvä esimerkki edelleen, riippumatta luovasta päästömittausteknologiasta). Scoda Octavian tietyn mallin elinkaari pystytään todennäköisesti määrittämään tarkasti, mutta pitääkö kannattavuutta tarkasteltaessa ottaa huomioon itse tuotealustaan tehdyt investoinnit? Mikä on oikea taso kertoa Yhtiön omistajille, oliko ko. tuote meille kannattava vai ei? No, ehkä tämä on hieman epärelevantti asia meille Suomessa, koska tällä tasolla tuotteita tekeviä yrityksiä on meillä vain kourallinen.

Auto vai pyörillä kulkeva ajoneuvo

Ketterien menetelmien kautta tullut käsite MVP – Minimum Viable Product – tuo vielä uuden haasteen koko tuote-käsitteelle. Kuvan esimerkissä tehdään perinteisesti auto, joka on helposti ymmärrettävä tuote, jonka aikaansaamiseksi on projektisuunnitelma ja -budjetti. Elinkaari on helppo määrittää. Toisessa esimerkissä tehdään pyörillä kulkevaa kulkuneuvoa. Jos halutaan takaisinpäin selvittää tuotekustannukset, niin seurataanko skeitti-laudan vai auton kustannuksia, ja ketä se oikeastaan kiinnostaa, jos heti rullalaudasta saakka tekeminen on ollut kannattavaa.

mvp

PLM Rules

Meillä suurin osa tuotteista syntyy siis liukumalla yhden tai useamman asiakasprojektin tuotoksena. Koska kukaan ei välttämättä tiedä – lähtiessään tarjoamaan asiakkaan ongelmaan ratkaisua – tuleeko tästä tuote vai ei, kannattaa jo ensimmäisetkin projektit toteuttaa tuotemaisesti niin, että osat nimikkeellistetään, otetaan revisiohallinta käyttöön, jolloin huomoidaan mahdollinen uudelleenkäyttö… kerroinko jo, että toimitusprojektitkin kannattaa dokumentoida PLM-järjestelmään….

-PDM Preacher

 

Kasvumoottorin ytimessä tuote!

Kuuntelin – kerrankin ilolla –  valtionhallinnon masinoiman kehityshankkeen lopputuotoksia ICT Goes Industry -seminaarissa. Kun Pekka Himanen aikoinaan aiheutti ennemminkin hämmennystä kuuluisan tutkimuksensa julkistuksessa, tämän toisen Pekan, eli Ala-Pietilän, vetämän kansallisen kilpailukykyhankkeen lopputuotokset olivat sulaa hunajaa PDM Preacherille. Pekka Ala-Pietilän ICT 2015 -konsortion esityksen jo kolmannen kalvon otsikko oli: Kasvumoottorin ytimessä tuote – WAU!

Asiakas vs. tuote

Olen yrittänyt tätä asiaa lobata Teknologiateollisuus ry:n johtoon, Tekesille ym. vaikutusvaltaisille foorumeille, mutta palaute on yleensä ollut luokkaa: ”eikö se asiakas nyt kuitenkin ole tärkein”. Jos aletaan kilpailla tärkeysasteella asiakkaan ja tuotteen välillä, ollaan perinteisessä omena vs. päärynä –dilemmassa, joka ei johda mihinkään. Ala-Pietilän porukka on oivaltanut asian ytimen. Ko. kolmannen kalvon varsinaiset bulletinit ovat seuraavat:

  • Viime kädessä kasvu syntyy Suomessa toimivien yritysten tuotteiden kilpailukyvystä
  • Digitaalisuuden myötä tuotteen lisäarvosta kasvava osa tulee palvelumuodossa
  • Suomelle kyky soveltaa ICT:tä muita tehokkaammin avaa tien uudistumiseen ja kasvuun

… siis tuote

Olen saarnannut aiemminkin (ja usein) tästä elinkeinoelämäämme vaivaavasta perusongelmasta. Noin puolet PK-teollisuudestamme koostuu alihankkijayrityksistä, joilla ei ole lainkaan omia tuotteita. Siis tuotetta, joka toimii kaiken IoT/digitalisaatio/teollinen internet -liiketoiminnan alustana. Miten ihmeessä valtiovalta kuvittelee, että Suomi lähtee teollisen internetin edelläkävijäksi kun tämä ydin puuttuu kokonaan?

ICT 2015 -esitys pitää sisällään neljä kriittistä polkua, joilla Suomi lähtee liikkeelle:

kriittiset polut

Minun pointtini on se, että koko tarina on täysin epärelevantti puolelle suomalaisista yrityksistä. Edellisessä blogissani 5% vai 900% otin kantaa siihen, että ellei näitä vallankumouksia tehdä hallitusti, kannattaa miettiä mitä tapahtuu niille, joiden tehtäviä ei enää tarvita. Hyväksytäänkö siis, että ne 24000++ työntekijää, jotka toimivat alihankkijoina kone- ja metalliteollisuudessa ja joilla on hyvää osaamista, unohdetaan kokonaan ja annetaan yhteiskunnan (veronmaksajien) hoitaa työttömät. Vai pitäisikö lähteä kehittämään ”kasvumoottorin ytimen” kehitysohjelmaa, eli miten saada tuote-kulttuuri noihin yrityksiin. Ilman sitä kun ei tapahdu mitään muutakaan kehitystä.

Mikä ihme siinä on, että kansainvälistymisavustuksia saa joka luukulta, erilaisiin teknologiatutkimuksiin löytyy julkista rahoitusta, mutta tuotekulttuurin kehittäminen tuntuu olevan tabu, johon kukaan ei uskalla tarttua.

Siitä vallitsee konsensus, että yrityksen liiketoiminta perustuu lisäarvon tuottamiseen asiakkailleen. Mutta sitä ymmärtää harva, että kannattavasti ja skaalautuvasti lisäarvoa voi tuottaa ainoastaan tuotteiden avulla. Minusta todellinen ja kantava missio Suomelle, jota kannattaisi julkisesti tukea olisi: ”Alihankkijayritykset omien tuotteiden osaajiksi”.

Eiköhän tehdä vuodesta 2016 vihdoin tuotehallinnan kehitysvuosi!

-PDM Preacher